COMPANY
Tiedotteet ja uutiset

Hämeenlinnassa sijaitsevan tontin varausta jatketaan

6.5.2025

Olemme aiemmin kertoneet selvittävämme Hämeenlinnassa sijaitsevan tontin soveltuvuutta Postin liiketoimintojen käyttöön. Tontin soveltuvuuden arviointia on päätetty jatkaa, ja sen varausta jatketaan kevääseen -26 asti.

”Tarjottu tontti on sijainniltaan erinomainen, ja haluamme jatkaa sen soveltuvuuden arviointia. Postilla on useita liiketoimintoja, joiden käyttöön tontti voisi mahdollisesti soveltua tulevaisuudessa”, sanoo Postin kiinteistöistä vastaava johtaja Jarkko Ämtö.

Postin on aiemmin kertonut suunnittelevansa mahdollista uutta logistiikkakeskusta Etelä-Suomeen. Mitään päätöksiä uuden logistiikkakeskuksen rakentamisesta ei ole tehty. Hankkeen etenemiseen vaikuttavat Suomen yleinen heikko taloustilanne sekä merkittävästi kasvaneet rakennuskustannukset.

Asiasta tiedotetaan lisää, mikäli hanke etenee.

OSZAR »